Suunnittelimme tässä Antin kanssa jonkinlaisia mahdollisia pippaloita Halloweenin aikaan, ja silloin se todellisuus taas iski: Minä ja mun kaverit ollaan kaikki aikuisia ja mennään jo omia reittiä. Jopa niinkin paljolti, että yhteisen juhla-aikataulun sopiminen tuntuu aika haastavalta. Kaikilla on opintoja, oma huusholli pyöritettävänä, töitä, harrastuksia, ehkä vielä parisuhde kaiken päällisiksi. Tuntuu yllättävän hankalalta, kun oma tuttu piiri muuttuukin yhtäkkiä niin.. erilaiseksi. Emme ole enää samaa massaa, samalla opintopolulla kohti samoja todistuksia. Ei, olemme eri aloilla ja jopa eri paikkakunnilla. Ja mitä harvemmin näemme, sitä suurempi on päättäväisyyteni pitää ystävyyttä hengissä. Se on aina sen arvoista.
Pohdiskelin tässä taas myös omaa taiteellista tyyliäni. Olen painottunut eniten piirtämiselle, ja pyrin hiomaan aina tyyliäni enemmän jonkinlaiseksi toiseksi tyyliksi. Etsin siihen inspiraatiota muilta. Mutta tänään tulin ajatelleeksi, että ehkä minun ei pitäisikään taistella omaa luontaisesti kumpuavaa tyyliäni vastaan muuttamalla sitä muiden tyylien mukaan. Ehkä minun pitäisi antaa tyylini vain olla. Kehittää ja kasvattaa sitä sellaiseksi kuin se muotoutuu, luonnollisesti ja itsestään. Jos muokkaan sitä väkisin muunlaiseksi, se ei ehkä enää ole oma tyylini. Kuvastaako se minua enää, niin kuin sen kuuluisi kuvastaa? Pilaanko oman tyylini yrittämällä muuttaa sitä joksikin muuksi?
Olen puhunut omasta sarjakuvastani iät ja ajat. Minulla on monia ideoita ja ajatuksia, mutta tunnen aina etten ole valmis aloittamaan sarjakuvaa. En ole taiteellisesti sillä tasolla, että tuottaisin jälkeä, josta olisin ylpeä. Mutta koko dilemma ajoikin minut "harjoitteluidean" äärelle. Tarvitsisin valmiin pohjan, joka kuitenkin sallisi luovuuden hahmojen ja juonenkehityksen kannalta. Koko idean tulisi mahdollistaa harjoittelu niin taiteellisesti kuin kerronnallisesti. Ja paras mahdollinen "pohja" tälle kaikelle on yksi suosikki-ideoistani lapsesta asti - nimittäin Pokémon.
Olen suunnitellut takamus ruvella erilaisia hahmoja, yhdistelmiä, persoonia, salipäälliköitä, taustatarinoita, karttoja, juonikuvioita, ihmissuhteita.. Ja olen nauttinut. Saan vihdoin kokemusta siitä, millaista on suunnitella suuremman skaalan tarinaa. Olen kehitellyt omaa aluetta, joutunut miettimään "loogisia vaihtoehtoja" jopa tällaisen aiheen parissa.
Harjoitus tekee mestarin, ja jostakin on aloitettava. Toivon, että joskus suunnitelmani johtavat jo niin pitkälle, että saan kokonaista sarjaa nettiin asti.
Mutta nyt ihanasti inspiroidun kotisohvalla angiinassa Elysium -elokuvasta ja popsin lääkkeitä kuin kurkkukarkkeja. Hiihtolomani on mennyt sairasteluun, toisin sanoen lomani on ollut kaikkea muuta kuin kaikkea aktiivista touhuamista. Mutta ensi viikolla koulun alkaessa (ja mahdollisen parantumisen sattuessa) aion palkita itseni kaikesta turhautumisesta korvalävistyksellä, joten jotain kivaa on kiikarissa! Leuka rintaan ja lippu korkealla!
