Tiedän, että nyt näyttää pahalta, etenkin kun en ole tullut päivitelleeksi aikoihin! Mutta kuten aikuiselämässä usein tulee huomanneeksi, aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. On äärimmäisen hankalaa sovittaa yhteen työt, ystävät, perhe, harrastukset ja Anselmi. Lisähaastetta tähän kaikkeen tuo vielä joulu (sukuloinnin maagista, autossa käytettävää ja aikaavievää aikaa), lahjaostokset ja tammikuussa alkava koulu. Vieläkin jaksaa hämmästyttää että lamk huolii miut joukkoonsa!
Koulu selvästi hermostuttaa; näin unta, että muut opiskelijat syrji ja piti mua tyhmempänä. Yleensä en ole koskaan jännittänyt uusien ihmisten tapaamista ja tuttavapiirin laajennusta, mutta jotenkin vaan nimenomaan koulu hermostuttaa. Syystä että välivuosi olen ollut tasan töissä. Mutta yritän kyllä luottaa siihen, että kaikki menee parhain päin. Luultavasti kuitenkin eniten mietityttää työt ja mahdollisesti työskentely koulun ohella, sekä armas ystävämme Kela. Ei ole koskaan tullut asioitua Kelassa, joten en oikein tiedä kuinka karseeta koko toiminnasta tulee..
Pyrin taas päivittelemään reilummin, kun kannettavani korjaantuisi. Nykyään datailen pädillä, joten pitempien tekstien nakuttelu on aika... hanurista. Kiitos ja anteeksi!
lauantai 14. joulukuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
Se ainainen pilkun rakastelija
Ah niin ahkera päivittelyni on saanut väistyä, kiitos Nintendon ja pääsykokeiden, joiden parissa olen siis askarrellut. Keskiviikkona 16. leimansa saanut pääsykoekutsu Lamkin tradenomiohjelmaan kolahti torstaina postiluukusta ja riemuahan riitti. Huima viikko aikaa lukea pari tekstiä, joista yksi on vielä hirvein mokellus, johon olen ikinä katseeni laskenut. Asiateksti, joka rönsyilee ja runoilee ja on aivan liian täynnä toistoa. Esimerkiksi koko asiatekstin alussa on tiivistelmä, jossa kerrataan mitä kussakin luvussa tapahtuu ("Luvussa 2 käsittelemme markkinoita ravistelevia ja toisiinsa kietoutuvia vastavoimia..", jokaisessa luvussa viitataan myöhempiin lukuihin ("Myöhemmissä luvuissa perehdymme vielä paremmin näihin vastavoimiin, jotka plaaplaa..") ja jokaisen luvun alussa on vielä esitelmöintiä, mihin nyt sitten perehdytäänkin ("Tässä luvussa tarkastelemme markkinoita myllertäviä vastavoimia, jotka kietoutuvat toisiinsa mitä moninaisin tavoin plaaplaa..".
Yhtäkkiä tunsin koko ylioppilaslakkini painon sitä tekstiä lukiessani. Kuka kehtaa vihata minua niin paljon, että valitsee tällaisen laaduttoman ja liian pitkiä lauseita ja sanahirviöitä sisältävän aineiston? Ja ärsytyksen laannuttua ei auttanut kuin ottaa läppäri kauniiseen käteen ja koettaa silti lukea sitä suoranaista paskaa. Valitan, vaadin asiatekstini sellaisenaan. Joku roti ja laadunvalvonta sentään.
Kuitenkin, tärkeintä on että kutsu edes tuli. Aiemmissa merkinnoissäni kerroinkin, miten välivuosi lukion jälkeen aiheutti suorastaan häpeää, kun tunsi itsensä ihan tyhmäksi ja kelpaamattomaksi. Etenkin kun hinguin niin kovasti Lahden armaaseen Muotsikkaan sinne kuitenkaan pääsemättä. Mutta kuten äitee aina sanoo, ehkä se ovi ei sitten ole minulle tarkoitettu. Yhden välivuoden jälkeen olen avoin uusille urasuunnitelmille. Etenkin kun rakas työkokemukseni huoltoasemalla on opettanut niin paljon. Minä tosiaan pidän asiakaspalvelusta ja palveluiden kehittämisestä. Miksi en siis koettaisi opiskella jotakin näihin liittyvää? Etenkin kun tunnen olevani hyvä niissä asioissa.
Ilolla ja positiivisen kautta siis!
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Nokepörtti
No jokuhan alkaa varmaan jo nauraa ensimmäisten lauseiden kohdalla, mutta voivoi. Kyllä, olen parikymppinen ja pokénörtti, kuten itse tulee sanottua. Ja kappas, en puhu pornosta vaan Pokémonista.
Tämä hieno ilmiö kohtasi minut jo lapsena. En muista tarkkaa ikääni, mutta isoveljeni halusi ehdottomasti Pokémon Yellow:n, kun minä vasta ihmettelin mikä GameBoy mahtoi olla. Veljeni kautta tutustuin GameBoyn ja Pokémonin maailmaan. Lapsena pidin tietysti sarjastakin, mutta kyllä se peli ja pelikortit olivat hienoin juttu. Kortteja tuli kerättyä, niistä valitsi suosikkeja, niillä pelasi kavereiden kanssa ja niistä sai hienoja piirustusmalleja. Pelissä siirtyi keskelle tuota erilaista maailmaa, jossa kilpahenkisyys, keräily, kasvattaminen ja yliluonnollisuus olivat normaaleja ja tavoiteltavia asioita!
Olin kasvavinani isoksi, enkä edes uhrannut ajatusta asialle, kunnes lukion ensimmäisenä vuonna satuin kerran puhumaan erään ystäväni kanssa asiasta. Miten lapsena oli GameBoy ja pelejä. Hän lupasi lainata minulle Pokémon Crystal -version. Tämän jälkeen innostuin uudestaan; miten simppelin yksinkertainen pelimekaniikka ja -idea olikin niin nerokas. Pelaaja saattoi luoda identiteetin pelin kautta valitsemalla mieleisensä örrimörrit ja saavuttamalla erilaisia tavoitteita. Myöhemmissä peleissä kun sai vihdoinkin vapauden valita myös pelihahmon sukupuolen.
Lukiossa kohtasin yllättäen emulaattorin ja romit. Emulaattori oli niinsanotusti konsoli PC-muodossa ja romit konsolipelejä PC-muokattuina. Eräs miespuolinen ystäväni opasti ja neuvoi emulaattorissa ja sen käytössä. Ennen kuin huomasinkaan, sain väylän pelata nostalgiaa herättäviä pelejäni jälleen kerran. Vaihtoehtojakin oli useita, kun taas lapsena sai vain yhden pelin ja vanhemmista se riitti vallan mainiosti.
Romeja pelattuani janoni ei sammunutkaan, vaan huomaan janoavani varsinaista konsolia ja peliä. Tähän tarjoutuu aikuisiällä mahdollisuus, kiitos taloudellisen itsenäisyyden ja työpaikan. Lisäksi oikea hetki on silloin, kun kuudennen sukupolven Pokémon X ja Pokémon Y tulevat markkinoille: Se tietää uusia hahmoja, uusia uudistuksia, uusia örrejä, hahmojen muokattavuutta ja uusia tarinoita. Totta puhuen, en malta odottaa.
Pitäkää aikuisuutenne ja kaavoihin kangistumisenne, minä pidän hauskaa.
Tämä hieno ilmiö kohtasi minut jo lapsena. En muista tarkkaa ikääni, mutta isoveljeni halusi ehdottomasti Pokémon Yellow:n, kun minä vasta ihmettelin mikä GameBoy mahtoi olla. Veljeni kautta tutustuin GameBoyn ja Pokémonin maailmaan. Lapsena pidin tietysti sarjastakin, mutta kyllä se peli ja pelikortit olivat hienoin juttu. Kortteja tuli kerättyä, niistä valitsi suosikkeja, niillä pelasi kavereiden kanssa ja niistä sai hienoja piirustusmalleja. Pelissä siirtyi keskelle tuota erilaista maailmaa, jossa kilpahenkisyys, keräily, kasvattaminen ja yliluonnollisuus olivat normaaleja ja tavoiteltavia asioita!
Olin kasvavinani isoksi, enkä edes uhrannut ajatusta asialle, kunnes lukion ensimmäisenä vuonna satuin kerran puhumaan erään ystäväni kanssa asiasta. Miten lapsena oli GameBoy ja pelejä. Hän lupasi lainata minulle Pokémon Crystal -version. Tämän jälkeen innostuin uudestaan; miten simppelin yksinkertainen pelimekaniikka ja -idea olikin niin nerokas. Pelaaja saattoi luoda identiteetin pelin kautta valitsemalla mieleisensä örrimörrit ja saavuttamalla erilaisia tavoitteita. Myöhemmissä peleissä kun sai vihdoinkin vapauden valita myös pelihahmon sukupuolen.
Lukiossa kohtasin yllättäen emulaattorin ja romit. Emulaattori oli niinsanotusti konsoli PC-muodossa ja romit konsolipelejä PC-muokattuina. Eräs miespuolinen ystäväni opasti ja neuvoi emulaattorissa ja sen käytössä. Ennen kuin huomasinkaan, sain väylän pelata nostalgiaa herättäviä pelejäni jälleen kerran. Vaihtoehtojakin oli useita, kun taas lapsena sai vain yhden pelin ja vanhemmista se riitti vallan mainiosti.
Romeja pelattuani janoni ei sammunutkaan, vaan huomaan janoavani varsinaista konsolia ja peliä. Tähän tarjoutuu aikuisiällä mahdollisuus, kiitos taloudellisen itsenäisyyden ja työpaikan. Lisäksi oikea hetki on silloin, kun kuudennen sukupolven Pokémon X ja Pokémon Y tulevat markkinoille: Se tietää uusia hahmoja, uusia uudistuksia, uusia örrejä, hahmojen muokattavuutta ja uusia tarinoita. Totta puhuen, en malta odottaa.
Pitäkää aikuisuutenne ja kaavoihin kangistumisenne, minä pidän hauskaa.
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Tunnustuksia
Tunnustan, olen kotitoukka. Kesällä muutettiin poikaystävä Anselmin (lempinimi, ei hätää!) kanssa Lahteen vuokralle, ja niinpä minusta kehkeytyi varsinainen kotilusmu. Mielenkiintoista sinänsä, koska nuorempana en halunnut olla kotona juuri ollenkaan, mutta oma koti onkin sitten ihan oma lukunsa. Ylipäänsä se tunne, kun on saanut itse olla päättämässä kodin tavaroista. Haluaisin sanoa, että "ihanaa kun nurkissa ei ole turhaa roinaa", mutta varmasti on. Uskomatonta miten pelkästään kahden ihmisen mukana tulee raijattua jos jonkinlaista kamaa. Ja itse taidan olla se pahin roinakerääjä tässäkin tapauksessa.
Tunnustus #2: En ole antanut aiemmin itsestäni kaikkea tälle blogille. Myönnän, että blogi jäi vähemmälle huomiolle, kun elämää alkoi tapahtua. Ensin tuli ero eksästä, jonka jälkeen vietin aikaani töissä ja itseäni hemmotellen ja elämästä nautiskellen. Aloin katsella ympärilleni ja ihastella elämää ja ihmisiä, ja nautin ajasta kavereiden kanssa. Kävin jopa baarissa useammin kuin aiemmin. Mutta yksipuolisen ihastumisen, yksien ohareiden ja eksän vihaviestien jälkeen löysin nykyisen Anselmini, josta en muuten ole kertonut paljon mitään tänne.
Anselmi on hyvän ystäväni Emilian aviomiehen Jonin paras ystävä. Sattumalta Anselmi aka Antti oli bestman ja minä kaaso. Arvatkaa muuten kuka nappasi kimpun ja tuntuuko se koomiselta nykyisin. Kerran tuli Anselmin kanssa valvottua koko yö Empun ja Jonin nurkissa ja puhuttua elämästä, kuolemasta, uskomuksista, menneisyydestä... Ja siitähän se lähti. Ajatella, että huomasin vasta vuoden jälkeen, että kaveripiirissäni on luova, fiksu ja samat arvot jakava nuori mies. Huhhuh. Anselmin perhe ja suku on ihanaa, tunnen oloni erittäin kotoisaksi. Oma perhe ja kaverit myös pitävät ukkelistani, joten asiat ovat paremmin kuin voisi kuvitella.
Tunnustus #3: Olen kohdannut oman itseni aivan uudella tavalla. Aiemmin elämässäni olen koettanut sulkea itsestäni pois asioita, jotka eivät ole ehkä yleisien normien mukaisia tai ns. normaaleja juttuja. Mutta minä olen mitä olen, ja tärkeintä on että nautin itsenäni olemisesta. Joten olen ehkä blogilleni velkaa, että olen peleistä, Pokémoneista, näyttelystä ja ääninäyttelystä, animaatioista, erityisesti Disneystä, aikamatkustuksesta, sarjakuvista ja kirjoista kiinnostunut typykkä. Olen poliittisesti provosoituva; vastustan junttiutta sen kaikissa persumuodoissa, kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja olen rasisminvastainen meuhkaaja. Olen ennen ollut reipas seurakuntanuori, mutta nykyisin ajatukseni ja arvoni ovat muokkautuneet eri suuntaan. En tiedä mikä arvoiltani olisin, mutta minulle tärkeintä olisi, että oikeudenmukaisuus ja moraali rehottaisivat ihmisissä. Runoilen, kirjoitan ja piirrän ja haluaisinkin olla varsinainen moniosaaja. Laulaminen on myös epävirallinen kiinnostus.
Ja olen myös jaarittelija, jos sitä ei ylempää huomaa. Ja romantikko. Hyh, lukijoilla on paljon kestettävää!
Tunnustus #2: En ole antanut aiemmin itsestäni kaikkea tälle blogille. Myönnän, että blogi jäi vähemmälle huomiolle, kun elämää alkoi tapahtua. Ensin tuli ero eksästä, jonka jälkeen vietin aikaani töissä ja itseäni hemmotellen ja elämästä nautiskellen. Aloin katsella ympärilleni ja ihastella elämää ja ihmisiä, ja nautin ajasta kavereiden kanssa. Kävin jopa baarissa useammin kuin aiemmin. Mutta yksipuolisen ihastumisen, yksien ohareiden ja eksän vihaviestien jälkeen löysin nykyisen Anselmini, josta en muuten ole kertonut paljon mitään tänne.
Anselmi on hyvän ystäväni Emilian aviomiehen Jonin paras ystävä. Sattumalta Anselmi aka Antti oli bestman ja minä kaaso. Arvatkaa muuten kuka nappasi kimpun ja tuntuuko se koomiselta nykyisin. Kerran tuli Anselmin kanssa valvottua koko yö Empun ja Jonin nurkissa ja puhuttua elämästä, kuolemasta, uskomuksista, menneisyydestä... Ja siitähän se lähti. Ajatella, että huomasin vasta vuoden jälkeen, että kaveripiirissäni on luova, fiksu ja samat arvot jakava nuori mies. Huhhuh. Anselmin perhe ja suku on ihanaa, tunnen oloni erittäin kotoisaksi. Oma perhe ja kaverit myös pitävät ukkelistani, joten asiat ovat paremmin kuin voisi kuvitella.
Tunnustus #3: Olen kohdannut oman itseni aivan uudella tavalla. Aiemmin elämässäni olen koettanut sulkea itsestäni pois asioita, jotka eivät ole ehkä yleisien normien mukaisia tai ns. normaaleja juttuja. Mutta minä olen mitä olen, ja tärkeintä on että nautin itsenäni olemisesta. Joten olen ehkä blogilleni velkaa, että olen peleistä, Pokémoneista, näyttelystä ja ääninäyttelystä, animaatioista, erityisesti Disneystä, aikamatkustuksesta, sarjakuvista ja kirjoista kiinnostunut typykkä. Olen poliittisesti provosoituva; vastustan junttiutta sen kaikissa persumuodoissa, kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja olen rasisminvastainen meuhkaaja. Olen ennen ollut reipas seurakuntanuori, mutta nykyisin ajatukseni ja arvoni ovat muokkautuneet eri suuntaan. En tiedä mikä arvoiltani olisin, mutta minulle tärkeintä olisi, että oikeudenmukaisuus ja moraali rehottaisivat ihmisissä. Runoilen, kirjoitan ja piirrän ja haluaisinkin olla varsinainen moniosaaja. Laulaminen on myös epävirallinen kiinnostus.
Ja olen myös jaarittelija, jos sitä ei ylempää huomaa. Ja romantikko. Hyh, lukijoilla on paljon kestettävää!
torstai 26. syyskuuta 2013
Ja hauskanpito alkaa sekunnilleen nyt
Päätin aloittaa blogissani alusta. Puhtaalta pöydältä ja yhtä huolettomasti kuin aiemminkin. Erona on se, että vanhat tekstini eivät ole jarruttamassa ja muistuttamassa siitä, kuka joskus nuorena olin. Haluan jatkaa elämässänikin aina eteenpäin, joten miksi en tekisi blogini kanssa samaa. Joten siksi arkistot kumisevat tyhjyyttään ja siksi vain taivas on rajana.
Blogini pohjaa en rohjennut lähteä muuttamaan, mutta päivittelin taas hieman esittelyäni ja profiilikuvaani. Ehkä myöhemmin päivittelen sitten taas ulkoasua, jos mieli vaan tekee. Koetan muutenkin saada suurempaa aktiivisuutta tähän blogiin.
Vanhoja päivityksiä lukiessani tulin huomanneeksi, miten vähän viime aikoina olenkaan antanut tälle blogille. Henkilökohtaisuuksia ei ole nimeksikään ja välttelen kovasti nimien käyttämistä. Mutta en enää jaksa. Blogi on blogi, ja pointtina on puhua omasta elämästä ja ajatuksista. Varoitan jo etukäteen sitä poliittista aivomyrskyn määrää, mikä jossain vaiheessa varmasti tulee vastaan. En osaa läpättää turhia ja kuolata kenkiä tai pitää edes etäisesti muotiblogia muistuttavia päivityksiä kasassa. Olen useimmiten täysin epäkiinnostava ja avaudun usein angstisesti taiteellisesta turhautumisesta. Olen romanttinen ällö ja söpöttelen täällä varmasti ihan liikaakin poikaystävää - ja Disney-elokuvien hattarahöttöä. Olen wnbnörtti; pelailen surullisen helppoja tasohyppelypelejä ja fanitan vanhaa GameBoytani.
Yritän kyllä kovasti jatkossa tarjota syvällisiä ajatuksia ja pilkahduksia elämästäni. Mahdollisesti valokuviakin, kun vaan laiskuuttani jaksaisin hankkia kameran tai siirtää kännykästä kuvia koneelle ajan kanssa. Katsellaan mitä tulee, ja katsellaan katseleeko kukaan.
Ihanata syksyä ja näillä jatketaan! ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)