Pidän itseäni usein suhteellisen reippaana ja tarmokkaana ihmisenä, mutta nyt päälle kolmen vuoden työsuhteen jälkeen (opintojen ohessa) olen ollut kuin viili pakenemassa lusikasta. Tosin minä en pakenekaan lusikkaa vaan todellisuutta siitä, että joudun vihdoin ja viimein tunkemaan oman lusikkani tähän kesätyöpaikkojen armottomaan hakubisnekseen. Ja häpeäkseni myönnän heränneeni kyseiseen hommaan vasta pari viikkoa sitten!
No miksi ihmeessä en tullut ajatelleeksi sitä aikaisemmin? Voin vedota vaikka kuinka moniin miljooniin syihin, mutta ensisijaisena syynä ovat tämänhetkiset kouluprojektit. Uskokaa tai älkää, viihdyn niin mainiosti kouluprojektien parissa, että kesätyöt eivät ole vilahtaneet pieneen mieleenikään sen kaiken keskellä. Olen juuri päässyt kiinni luovaan työskentelyyni ujuttamalla visioitani ja visualisointiani vähän joka soppaan - ja olen nauttinut koko hommasta ihan liikaa! Toiseksi olen melko osaamaton noobi tällä saralla, koska en ole varsinaisesti hakenut aiemmin kesätyöpaikkoja. Onnistuin vuonna 2011 tyrkkäämään itseni huoltsikalle (kesätyötarkoituksessa), jossa ei haettukaan työntekijää vain kesäksi. Jäin sinne siis kolmeksi vuodeksi, ihan huomaamattani.
Mutta kesätyöstressi syrjään, on tässä muutakin (luovaa) asiaa. Olen kirjoitellut englanninkielistä tarinaani jo kymmenen sivun verran! Huhhuijakkaa, olen rikkonut virallisen ennätykseni lööperin kirjoittelussa, sillä edellinen novellini oli noin kahdeksan sivun mittainen. Ero silloisen Paulan raapustuksiin on merkittävä, sillä tällä kertaa minulla on kokonainen draaman kaari suunniteltuna. Olen siis ylittänyt novellin rajan ja siirtymässä kenties kohti ns. "ensimmäistä kirjaa". Taiteilijasieluni värisee innosta!
Kohti uusia vesiä ja seuraavia kesiä!
