lauantai 28. helmikuuta 2015

"Otteita päiväkirjastani" coming soon!

Joo eipä ole taas laiskuuttaan tullut päiviteltyä, ainakaan mitään niin hyvää, että olisin kehdannut julkaista. Vietän viikonloppua tällä kertaa likimain yksikseni, koska poikaystävä Antti on roudaroimassa Joensuussa ja Jyväskylässä.

Näinkin laaja yksinoloaika saa mut aina puuhaamaan jotain sellaista, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Ja tällä kertaa se ajoi mut päiväkirjojeni sekaan selailemaan, trip down to memory lane. Ajattelinkin aloittaa blogissani siis sarjan päiväkirjoissani esiintyvistä ajatuksistani. En tiedä miten laaja tästä repertuaarista siis on tulossa. Ajattelinkin ihan sen vuoksi penkoa ensimmäisestä päiväkirjastani alkaen, eli nyt jos milloin on ainutkertainen mahdollisuus päästä vuosien taa kuulemaan 13-14 -vuotiaan Paulan ajatuksia maailmasta.

Tarpeetonta ehkä todetakin, että olen näin 22. ikävuotta lähestyessä todella erilainen verrattuna entiseen. Nuorempana olin itseinhoinen ja "mikä on normaalia" -ajatusmaailmassa vellova typykkä. Myöhemmin yläasteella olin seurakuntatoiminnassa mukana oleva, optimistinen ja miellyttämishaluinen. Lukiossa taas olin toivottoman ihastunut tai seurustelin pahassa suhteessa, jopa niillä rajoilla, että minun ja ystävieni välit kärsivät. Nykyisin olen oman "nörttiyteni" hyväksyvä, lävistyksistä/tatuoinneista innostunut ateisti, joka yrittää siinä sivussa opiskella liiketaloutta (palveluliiketoimintaa) ja elää miehen kanssa saman katon alla.

Paljon on lautasella, paljon on siivottu pois. Tästä koko "projektista" ei kyllä tule mitään sarjaa, vaan jatkan siinä sivussa kaiken muun jauhamiseni postaamista normaalisti. Mutta näitä satunnaisia herkkuja siis luvassa jatkossa, että stay tuned.

PS. Yllätin itseni ja aloin kirjoittamaan jotain ihmenovellihärpäkettä englanniksi. Siitäkin ehkä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti